Minulla on paskakärpäsen keskittymiskyky. Aloitan asioita, mutta en koskaan saata niitä loppuun. Todistusaineistoa tästä piirteestä riittää loputtomiin. Pelkästään tämän päivän aikana olen pidentänyt puoliksi tehtyjen asioiden listaa enemmän kuin keskivertoihminen puolessa vuodessa: aloin siivota olohuonetta, mutta päädyin imuroimaan pelkästään maton, koska muistin, että eräs sähköposti odotti vielä lähettämistä. Tietokone ja internet ovat kuitenkin siinä mielessä pirullisia kehitelmiä, että ne viettelevät viattoman käyttäjän rajattomien mahdollisuuksien ihmemaahan ja pois alkuperäisen tehtävän parista. Sähköpostini sijasta päädyin taas kerran jos jonkinlaisille pilipalisivustoille, ja siinä sivussa keräsin monenlaista nippelitietoa, josta ei luultavasti koskaan ole minulle mitään hyötyä. Toisaalta pystyn nyt tarvittaessa kertomaan, että kolmevuotias brittipoika on ostanut internetin kautta 9000 punnan urheiluauton, että Ville Valo saattaa ehkä mahdollisesti taas seurustella, tai että verkkarit ovat Madonnan suosikkiasu.

Ennen pitkää sain onneksi itseni jokseenkin palautettua ruotuun, kun muistin, että tiskipöytä suorastaan notkuu likaisten astioiden painosta. Napsautin siis tiskausmusiikin soimaan ja eikun töihin. Sain pestyä muutaman lasin ja pari haarukkaa ennen kuin tulin siihen tulokseen, että parhaillaan soiva musiikki oli aivan liian unettavaa, joten lähdin vaihtamaan kappaletta. Sille tielleni sitten jäinkin, kun huomasin lattialla kirjaston kirjan, jonka eräpäivä lähestyy uhkaavasti, ja jonka olin luvannut itselleni lukevani loppuun vielä tämän viikon aikana. Tiedän jo nyt, että eihän siitä mitään tule.  

En näytä saavan mitään tehdyksi kunnialla loppuun asti. Asiaa ei lainkaan auta se, että olen nykyään paitsi epätavallisen levoton myös laiska ja rapakunnossa: kävin kaupungilla, mutta en viitsinyt kävellä muutamaa kilometriä hankkiakseni sen, mitä varten yleensä alun perin olin liikenteeseen lähtenyt. Sen sijaan käväisin tonkimassa lähi-Anttilan alekorit ja vaihdoin ohikulkiessani Forexissa viiden punnan setelin noin seitsemäksi ja puoleksi euroksi. Kyllä kannatti sekin reissu.

Tämänkin jutun kirjoitin kolmessa osassa. Välillä käväisin naapurissa ja katsoin pari tuntia televisiota sekä puhuin pariin otteeseen puhelimessa. Parhaillaan katson edelleen televisiota, puhun messengerissä muutaman ystäväni kanssa, syön suklaata, vastailen kyselyyn ja kirjoitan toivottavasti viimeisen lauseen tähän traagiseen tilitykseen.